torstai 19. tammikuuta 2017

Lihapiirakka


Tämä taas sarjassa näitä vanhoja reseptejä. Tai ainakin vanhasta muistista tehty. Uunipellillinen lihapiirakkaa. 80-luvun lopulla kahvilassa työskennellessäni näitä kutsuttiin lihalevypiirakaksi. Ruokaisa piirakka, näin talvisaikaan esimerkiksi coleslaw'n kanssa syötäväksi. Helppo ottaa myös evääksi. Pakasta paloina, niin saat nopeasti sulatettua tarpeen tullen.

2 pkt isoja lehtitaikinalevyjä
1,5 dl puuroriisiä 
liha- tai kasvisliemikuutio
500 g naudan jauhelihaa
3 isoa sipulia
nokare voita
suolaa ja pippuria
muita mausteita maun mukaan
2-3 kananmunaa + 1 voiteluun

Keitä riisi kypsäksi liha- tai kasvisliemessä isossa kattilassa. Hienonna sipulit. Voit laittaa sipulin kypsymään riisin joukkoon tai ruskistaa sen paistinpannulla voinokareen kera.

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Ruskista jauheliha muutamassa erässä. Riisin kypsyttyä lisää ruskistettu jauheliha ja mausteet kattilaan. Sekoita tasaiseksi. Tarkista maku. Lisää 2-3 munaa massaan ja sekoita taas.

Kauli yksi taikinalevy uunipellin kokoiseksi, nosta se pellille ja lisää täyte sen päälle. Kauli toinen taikinalevy päälle. Kostuta reunat ja painele ne tiiviisti kiinni. Voitele piiras munalla ja pistele haarukalla pintaan reikiä. Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia, kunnes pinta on saanut kauniin värin. Anna jäähtyä hetki ennen leikkaamista. 



maanantai 16. tammikuuta 2017

Täytetty naudan sydän


Sain käsiini todella tuoreen naudan sydämen. Etsin netistä reseptejä, koska olen useimmin jauhanut sydämen ja tehnyt siitä pihvejä tai mureketta. Nyt osui silmiin täytetyn sydämen resepti. Tässä versiossa on pekonia kuten netistä löytämässäni englantilaisessa reseptissä ja sieniä. Tosin suppilovahveroita eikä herkkusieniä. Lisäsin valkosipulia ja persiljaa täytteeseen, koska niistä pidän.

1 naudan sydän (käyttämäni sydämen paino ennen valmisteluja oli 1,9 kg)
150 g pekonia
30 g kuivattuja suppilovahveroja
2 valkosipulin kynttä
iso nippu persiljaa
mustapippuria myllystä

Halkaise sydän kahtia ja poista sisältä kaikki valkoinen, myös ne valkoiset suonet. Huuhtele hyvin. Leikkaa pinnalla oleva kova rasva suurimmaksi osaksi pois, jätä kuitenkin vähän pintaan, se sulaa paiston aikana ja antaa makua muuten vähärasvaiselle lihalle. Tässä vaiheessa sydän painoi noin 1,15 kg. Koira sai suurimman osan ylijäämästä, kova rasva meni kompostiin. 

Esilämmitä uuni 150 asteeseen. 

Tee täyte. Murustele kuivatut suppilovahverot veteen likoamaan siksi aikaa, kun kypsennät pekonin. Hienonna pekoni pieneksi ja paista pannulla rapeaksi. Lisää valutetut sienet pannulle ja pyöräyttele ne, kunnes neste on haihtunut. Kumoa pekoni-sieniseos kulhoon ja anna jäähtyä. Raasta valkosipulin kynnet joukkoon. Hienonna persilja. Mausta mustapippurilla. Älä lisää suolaa, koska sitä on pekonissa riittävästi. Sekoita täyte. 

Aseta sydämen toinen puolikas leikkuulaudalle ja lusikoi täyte päälle. Peitä toisella puolikkaalla. Sido puuvillanarulla tiukaksi paketiksi. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää tilkka öljyä ja paista sydäntä kolmisen minuuttia molemmin puolin. Nosta sydän uunivuokaan ja anna paahtua uunissa noin tunti. Jos haluat kypsemmän, pidennä paistoaikaa. Sydän muuttuu sitkeäksi, jos kypsennät sen läpikypsäksi. 

Samaan aikaan uuniin mahtuu esimerkiksi perunoita, porkkanoita ja sipulia paahtumaan lisäkkeeksi. 

Nosta sydän uunista ja anna hetki levätä. Poista narut ja leikkaa sydän viipaleiksi. Tarjoile lisäkkeiden kanssa. Nauti, tämä on todella hyvää!

tiistai 10. tammikuuta 2017

Kirjolohta speltin, marinoidun kurkun ja yrttien kera


Tein tämän salaatin loppiaisena. Resepti on taas Gill Mellerin kirjasta Gather, jota huomaan selaavani harva se päivä. Poikkeuksena alkuperäiseen reseptiin en ole käyttänyt korianteria, koska olen allerginen tuoreelle yrtille, vaan käytin lehtipersiljaa sen sijaan. Kala on kotoista kirjolohta, koska valikoima loppiaisen alla oli yllättävän pieni. Tähän salaattiin käy minkä tahansa kypsän kalan ylijäämät. Koska pöydässä oli kuusi henkilöä, monistin ohjetta. Tässä ohje kahdelle.

½ kurkku
½ punasipuli
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl sokeria
150 g spelttihelmiä
tuoretta minttua
2 rkl oliiviöljyä
200 g kypsää kalaa
tuoretta lehtipersiljaa (korianteria)
½ sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Halkaise kurkunpuolikas ja poista siemenet. Leikkaa vajaan sentin siivuiksi. Hienonna punasipuli. Laita nämä pieneen kulhoon ja mittaa etikka ja sokeri joukkoon. Sekoita ja jätä marinoitumaan.

Huuhtele spelttihelmet, laita ne kattilaan ja peitä vedellä. Nosta liedelle ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla. Irrota mintunlehdet ja laita varret kattilaan speltin sekaan. Jätä lehdet sivuun. Keitä spelttihelmiä noin 15 minuuttia, ne eivät saa pehmetä täysin. Kaada vesi pois ja anna seistä 10 minuuttia. 

Kumoa kurkku-sipuliseos liemineen isoon kulhoon kypsien spelttihelmien kera. Lisää oliiviöljy, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita.

Paloittele kypsä kala ja lisää se kulhoon. Hienonna suurin osa mintunlehdistä ja lehtipersiljasta. Sekoita yrtit salaatin joukkoon. Siirrä lautasille tai tarjoiluastiaan ja koristele mintun ja persiljan lehdillä. Tarjoile välittömästi hyvän leivän kera. 



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Paimenen paistos uusin maustein


Olemme viikon verran syöneet kala- ja kasvisruokia. Tiedän, ettei se ole pitkä aika, mutta pakkaspäivinä alkoi tuntua siltä, että olisi mukava päästä lihapatojen ääreen. Lähdin etsimään lammasreseptiä ja yllättäen (!) sellainen löytyi River Cottage A to Z -kirjasta. Paimenen paistos pohjois-afrikkalaisin maustein löytyi Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjoittamasta lammasosuudesta. Tartuin siihen, se kuulosti hyvin täyttävän toiveeni. Jauhettua lammasta oli hieman reseptissä mainittua vähemmän, mutta sitäkin parempaa, Omppu Tontun ihanaa luomulammasta. Lisäsin porkkanan ja sipulin määrää, jottei annos pienene. Kasvisten osuus lisääntyi, mikä on aina hyvä asia. Suluissa alkuperäisessä reseptissä ollut määrä.

2 rkl oliiviöljyä 
3 keskikokoista sipulia (2)
4 keskikokoista porkkanaa (2)
400 g jauhettua lammasta  (500 g)
3 valkosipulin kynttä 
1 punainen chili, käytin kuivatun jalapenon
3/4 säilötyn sitruunan kuorta 
2 laakerinlehteä
1 tl hakattua, tuoretta rosmariinia
2 tl jauhettua jeeraa
2 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua kanelia
8 kuivattua aprikoosia (6-8)
400 g tölkki kuorittuja tomaatteja
suolaa ja mustapippuria

500 g jauhoisia perunoita
500 g myskikurpitsaa
2 rkl luonnonjukurttia
loraus oliiviöljyä

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutioi porkkanat. Kuumenna 2-litraisessa kattilassa ruokalusikallinen oliiviöljyä ja lisää sipulit ja porkkanat. Kypsennä silloin tällöin sekoittaen vajaa 10 minuuttia. Kuumenna paistinpannulla ruokalusikallinen oliiviöljyä ja ruskista jauheliha kahdessa erässä. Lisää kattilaan kasvisten joukkoon. Lisää hienonnettu chili, raastetut valkosipulin kynnet, hienonnettu säilötyn sitruunan kuori, yrtit ja mausteet. Kuutioi aprikoosit ja lisää ne kattilaan. Murskaa tomaatteja hieman ja lisää ne kattilaan. Huuhtele tölkki ja kaada vesi kattilaan. Peitä kattila kannella ja anna kypsyä hiljalleen poreillen noin 40 minuuttia. Tarkista maku, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta sivuun odottamaan.

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. 

Kastikkeen kypsyessä kuori ja pilko perunat. Kuori kurpitsa, poista siemenet ja leikkaa kuutioiksi. Laita perunat ja kurpitsat kattilaa, lisää vettä niin että ne peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, lisää suola. Anna kiehua noin 15 minuuttia, kaada vesi pois. Anna hetki jäähtyä ja soseuta. Lisää 2 rkl jukurttia ja loraus oliiviöljyä, sekoita tasaiseksi. Muusi on kauniin oranssia.

Tästä annoksesta tulee iso vuoallinen, mutta tein sen kahteen 20 cm pyöreään vuokaan. Lusikoi kastike vuokaan (vuokiin) ja päällystä peruna-kurpitsasoseella. Nosta uuniin ja paista noin 25 minuuttia tai kunnes kuplii kunnolla. 

Tarjoile haluamasi salaatin kera. Meillä syötiin paistettua valkokaalia. Paistoin kaalin pannussa lampaan ruskistuksesta ylijääneessä rasvassa ja lisäsin hieman voita. Ei näytä kovin kauniilta, mutta maistui hyvälle. 

Miten mahtavasti tämä liharuoka sopi hangessa ulkoilun jälkeen, vaikkei pakkasta ollutkaan. Mausteiselle lampaalle antoi chili ja säilötty sitruuna kivasti potkua. Todella maukasta, onneksi annos on iso, siitä saa syödä vielä pari kertaa.



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kalaa paketissa


Uuden vuoden ensimmäiselle päivälle tein kalaruoan. Teimme viime kesänä River Cottagen kalapäivänä paketin, johon tuli pikkupääkampelafileet ja sinisimpukoita höysteineen. Tänään käytin Vesijärven siikaa ja pakettiin lisäsin yhtä sun toista, mitä kaapista tai pakastimesta löytyi. Onnistuin saamaan aikaiseksi erinomaisen yhdistelmän, kaikki paketissa oleva maistui omana itsenään ja tuotti varsin mahtavan makuelämyksen päivälliseksi.  Sovella oman makusi ja saatavilla olevien tarveaineiden mukaan. Annos on kahdelle.

noin 450 g siika
voita
4 pientä perunaa
1 pieni sipuli
kourallinen uunikuivattuja kirsikkatomaatteja
pakastettuja kanttarelleja
2 savustettua valkosipulin kynttä
1/8 osa säilötyn sitruunan kuoresta
1 rkl kapriksia
tuoretta tilliä
½ dl kuivaa valkoviiniä
½ dl kermaa
suolaa ja pippuria

Esilämmitä uuni 225 asteeseen. Ota esiin uunipelti ja kaksi isoa neliskanttista palaa leivinpaperia.

Suomusta siika. Fileoi kala, mausta suolalla ja jätä fileet odottamaan. Keitä perkuujätteistä liemi, jos pidät kalaliemestä. Kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, minä en pidä kalaliemestä, joten perkuujätteet menevät kompostoriin.

Kuori 4 pientä perunaa ja 1 pieni sipuli, puolita sipuli. Leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi, noin 2 mm. Aseta leivinpaperin keskelle nokare voita ja levitä kahden perunan viipaleet paperille. Ripottele puolikkaan sipulin viipaleet perunoiden päälle. Jatka uunikuivatuilla kirsikkatomaateilla, kanttarelleilla. Viipaloi savustetut valkosipulin kynnet ja laita yksi kynsi pakettia kohti. Hienonna kaprikset ja jaa ne paketteihin. Hienonna säilötyn sitruunan kuori ja ripottele ne seuraavaksi. Lisää runsaasti tuoretta tilliä ja aseta kaiken päälle kalafile nahka ylöspäin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ala kääriä leivinpaperia paketiksi. Lorauta tilkka valkoviiniä ja kermaa kumpaankin pakettiin ja sulje ne huolellisesti. Nosta paketit uunipellille ja paista noin 10-15 minuuttia. Paistoaika riippuu kalafileen paksuudesta. 

Nosta pelti uunista ja avaa varovasti paketit. Sieltä tulee kuumaa höyryä, joten älä polta käsiäsi. Nosta siikafile lautasella ja valuta perunat höysteineen paketista viereen. Lisää tuoretta tilliä. Nauti valkoviinin kera. 

Hyvää alkanutta vuotta!