perjantai 30. joulukuuta 2016

Kalapaistos


Kalapaistos on maukasta ruokaa. Sitä voit muutella sen mukaan, mitä kaloja ja mereneläviä on saatavilla tai haluat käyttää. Minä käytin tällä erää koljaa, lämminsavulohta ja katkarapuja. Tämä annos on vähintään kuudelle. 

1,5 kg jauhoisia perunoita
300 g vaaleaa kalaa, esim. turskaa tai koljaa
300 g savustettua kalaa, esim. lohta
200 g katkarapuja
pinaattia (käytin pakastettua)
4 munaa 
50 g voita
4 dl maitoa
3 dl kala- tai kasvislientä
50 g vehnäjauhoja
muskottipähkinää raastettuna
2 laakerinlehteä
2 tl sinappijauhetta
½ sitruunan mehu
lehtipersiljaa
50+50 g juustoraastetta (esim. cheddaria)

Kuori ja pilko perunat. Keitä ne suolatussa vedessä kypsiksi. Keitä munia 7 minuuttia. 

Tee kastike. Käytä tähän kalalientä, jos voit. Minulla on ongelma kalaliemen kanssa, niin kalojen ystävä kuin olenkin. En vaan ole vielä maistanut sellaista, joka ei tökkisi. En edes kesällä River Cottagen kurssilla. Siispä minä käytän kasvislientä, ne maistuvat (kuten lihaliemetkin). Mutta siihen kastikkeen tekoon: sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Lisää maito ja liemi vähitellen ja sekoita koko ajan, kunnes alkaa hiljalleen kuplia. Lisää laakerinlehdet. Vähennä lämpöä. Anna kypsyä hiljalleen noin 10 minuuttia. Mausta sinappijauheella, suolalla, pippurilla ja sitruunan mehulla. Ripottele 50 g juustoraastetta kastikkeen joukkoon ja sekoita kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi hakattu persilja. Nosta sivuun liedeltä.

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Paloittele kalat ja laita ne noin 30 x 30 cm uunivuoan pohjalle. Lisää katkaravut ja sulatettu pinaatti. Jos käytät tuoretta pinaattia, kiehauta se ensin. Leikkaa kuoritut munat lohkoiksi ja lisää ne kalapalojen joukkoon. Poista laakerinlehdet kastikkeesta ja kaada kastike kalojen päälle. 

Soseuta perunat ja lisää hieman maitoa tarvitessa. Lusikoi muusi vuokaan ja koristele pinta haarukan vedoin. Raasta päälle vielä 50 g juustoa. Paista 45-60 minuuttia, nosta uunista ja anna hetki levätä. Tarjoile kasvisten kera. 


tiistai 13. joulukuuta 2016

Suppilovahverojuustokeitto


Tämän keiton resepti oli aikoinaan Ohrakas-paketin kyljessä. Siinä käytettiin herkkusieniä ja tietenkin Ohrakasta. Olen tuon yhden paketin ostanut ja käyttänyt silloin 90-luvun loppupuolella. Sen jälkeen olen käyttänyt suurusteena kaapin vakiotavaraa eli maissitärkkelystä. Näin keitosta tulee myös gluteeniton. Herkkusienien tilalla olen käyttänyt suppilovahveroita. Vuodenajasta riippuen joko tuoreita tai kuivattuja. Sipulin määrää olen myös lisännyt. Tämä keitto valmistuu nopeasti, joten on hyvää arkiruokaakin. Keitosta riittää neljälle. 

2 rkl rypsiöljyä
2 sipulia
30 g kuivattuja suppilovahveroita
8 dl kasvislientä
3/4 dl maissitärkkelystä
1 pkt voimakasta Koskenlaskijaa tai muuta sulatejuustoa
2-3 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria myllystä

Kuori sipulit. Leikkaa ne puolikkaiksi ja viipaloi puolikkaat ohuiksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulit hiljalleen. Älä ruskista. Kuumenna vesi kattilassa, lisää liemikuutio (tai käytä itse tehtyä lientä). Ripottele kuivatut suppilovahverot nesteeseen. Anna kiehua muutama minuutti, lisää kuullotetut sipulit. Sekoita maissitärkkelys pieneen vesimäärään ja suurusta keitto. Anna kiehua taas viitisen minuuttia. Pilko sulatejuusto pieniksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Hämmennä kunnes juusto on sulanut ja keitto kuumaa. Mausta balsamiviinietikalla ja mustapippurilla. Tarjoile kuumana hyvän leivän kera. 





keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Steak & ale -piiraat


Taas palaan brittiresepteihin, mutta tällä kertaa tämä ei ole River Cottagen ohjeita. Eikä tämä oli ihan aito englantilainenkaan, koska jouduin tekemään pienen kermalisäyksen kastikkeeseen. Olin unohtanut kuinka suolaista käyttämäni luomulihaliemi on. Jotain tarvitsi taittamaan tuota suolaisuutta ja kaapissa oli tilkka kermaa jäljellä. Jätän sen kuitenkin pois reseptistä, koska se ei siihen kuulu.

Englantilaiset syövät paljon erilaisia piiraita. Suosikkini on steak&kidney pie, mutta tiedän ettei munuaiset ole kovin monen herkkua enkä sitä ainakaan nyt tänne kirjoita. Tein näitä piiraita isänpäiväviikon loppuna sukulointireissulla. Oli jo pitkään tehnyt mieli jotain piirasta.

Piiraan täyte tehdään ensin. Englantilaiset käyttävät herkkusieniä tähän täytteeseen, minä korvasin ne kuivatuilla suppilovahveroilla. Sen valmistuttua tehdään piirastaikina, koska se täytyy käsitellä lämpimänä. Tässä ohjeessa on kuumavesitaikina, se on helppo ja nopea tehdä. 

800 g naudan kulmapaistia
3 sipulia
2 valkosipulin kynttä
voita paistamiseen
5 dl tummaa olutta, stoutia tai portteria
2,5 dl lihalientä
2-3 timjaminoksaa
2 laakerinlehteä
2-3 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
suolaa ja pippuria

taikina:
2 dl vettä
200 g voita
500 g vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 munaa, joista toisen keltuainen voiteluun

Leikkaa liha pienehköiksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipulit sekä valkosipulin kynnet. Sulata voi pannulla ja ruskista lihapalat pienissä erissä. Nosta lihanpalat kattilaan odottamaan. Kuullota sipulit ja lisää ne lihapalojen seuraksi. Kaada päälle olut ja lihaliemi. Lisää timjaminoksat ja laakerinlehdet. Kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla hiljalleen  puoli tuntia. Lisää hienonnettu valkosipuli sekä kuivatut suppilovahverot ja jatka hauduttamista vielä 15 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Huomioi lihaliemen suola! Nosta kattila liedeltä.

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Tee taikina. Mittaa vesi ja voi toiseen kattilaan, kuumenna kunnes voi on sulanut. Lisää 
vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut suolan. Sekoita taikinaa ensin vaikka nuolijalla, mutta käytä käsiäsi heti kun voit. Erota toisesta munasta valkuainen ja keltuainen, jätä keltuainen voitelua varten. Lisää muna ja valkuainen taikinaan, sekoita. Kumoa taikina pöydälle ja vaivaa se tasaiseksi. Tämän taikinan kanssa täytyy toimia nopeasti, jäähdyttyään se on vaikea kaulia.

Tämän piiraan voi tehdä noin 22-senttiseen piirakkavuokaan (tai voit tehdä yksittäisiä piiraita kuten minä tein). Kauli 2/3 taikinasta reilusti vuoan pohjan kokoiseksi levyksi ja vuoraa piirasvuoka taikinalla. 

Poista timjamin oksat ja laakerinlehdet lihamuhennoksesta. Kumoa muhennos piirasvuokaan. Jos nestettä jää yli, käytä se ylimääräisenä kastikkeena. Monet haluavat kastiketta lisäksi. 

Kauli lopusta taikinasta kansi piiraan päälle. Tee kanteen 1-3 reikää, jotta höyry pääsee haihtumaan. Nosta kansi piiraan päälle ja painele reunat tiiviisti kiinni. Voitele kansi keltuaisella ja nosta uuniin. Paista 30-40 minuuttia, kunnes taikina on kypsää ja piiras on saanut kauniin värin.

Tarjoile perunoiden (kuvassa perunalunta), porkkanoiden ja herneiden kanssa. Jos sitä nestettä jäi, nosta se tarjolle myös. Nauti kuumana, mutta varo polttamasta suutasi.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Punajuuri-jauhelihakeitto




Tämä keitto kuuluu myös sarjaan pitkään käytössä olleet reseptit. Sain reseptin työkaveriltani 80-luvun puolivälin jälkeen. Se on ollut käytössä siitä asti. Piti ihan kaivaa resepti kansiostani esiin tätä kirjoitusta varten, koska en ole sitä tarvinnut vuosikymmeniin. 

Alunperin reseptissä on käytetty etikkapunajuuria, mutta olen käyttänyt tuoreita punajuuria siinä jo pitkään. Raastan syksyn sadosta punajuuria karkeaksi raasteeksi pakastimeen ja sieltä on niitä hyvä ottaa, kun keittoa tekee mieli. Maustamalla saa siihen etikkaisen maun. 

400 g hyvälaatuista naudan jauhelihaa
3 isoa sipulia
1,5 lihalientä (kuutioista tai itsekeitettyä)
3-4 rkl vehnäjauhoja
400 g karkeaksi raastettua punajuurta
2-3 rkl väkiviinaetikkaa (tai oman maun mukaan)
1,5 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
persiljasilppua
smetanaa tarjoiluun, jos niin haluat

Leikkaa sipulinpuolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Kuullota paistinpannulla, johon olet laittanut tilkan ruokaöljyä. Kuumenna isohkossa kattilassa lihaliemi. Kumoa paistinpannulta kattilaan kuullotettu sipuli. Lisää kattilaan myös punajuuriraaste, anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia.

Tällä välin  ruskista jauheliha pannulla. Lisää loppuvaiheessa vehnäjauhot ripotellen ja sekoita. Lisää jauheliha kattilaan ja kuumenna taas kiehuvaksi. Mausta etikalla, sokerilla sekä suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi keittoon reilusti persiljasilppua. 

Tarjoile hyvän leivän ja jos haluat, smetanan kera. Annoksesta tulee 6 reilua annosta lämmittävää, maukasta keittoa.