torstai 24. marraskuuta 2016

Karitsasalaatti & säilötty sitruuna


Tämä oli ruokaisa salaatti, jälleen kerran Gill Mellerin kirjasta Gather. Tein tämän meidän juhlapäivämme kunniaksi lokakuun alkupuolella. Reseptissä tämä on tehty lampaan fileestä, mutta sellaista en saanut käsiini ja käytin siihen kotimaista karitsan sisäfileetä. Sisäfileen paistossa saa olla tarkkana, ettei se kypsy liikaa.

1 pieni kukkakaali
6 rkl neitsytoliiviöljyä
½ sitruunan mehu
2 tl jeeran (juustokuminan) siemeniä paahdettuina
2-3 mintun oksaa
1 rkl kurpitsan siemeniä
2-3 tl auringonkukan siemeniä
1 iso tai 2 pientä keltasipulia
250 g karitsan sisäfilettä
1 litistetty valkosipulin kynsi
1 säilötyn sitruunan kuori ohuina suikaleina
1 rkl juoksevaa hunajaa
1,5 tl savupaprikajauhetta
6-8 fenkolin lehtiä koristeeksi (käytin mintun lehtiä, kun ei fenkolia ollut)
suolaa ja mustapippuria myllystä

Paahda jeeran (juustokuminan) siemeniä kuivalla pannulla hetken aikaa ja jätä odottamaan.

Poista kukkakaalin vihreät lehdet, kova keskiosa ja jaa kukkakaali isohkoihin kukintoihin. Leikkaa kukinnot ohuiksi viipaleiksi ja laita isoon kulhoon. Valuta päälle 2 rkl oliiviöljyä ja sitruunan mehu. Ripottele jeeran siemenet ja mintun lehdet joukkoon, mausta suolalla sekä pippurilla. Sekoita käsin ja jätä maustumaan.

Laita paistinpannulle loraus oliiviöljyä ja kuumenna keskilämpöiseksi. Lisää kurpitsan ja auringonkukan siemenet ja hieman suolaa. Paahda siemeniä muutama minuutti, poista ne sitten pannulta ja jätä odottamaan. Laita pannu takaisin liedelle, lisää 2 rkl oliiviöljyä, kuumenna öljy ja lisää ohueksi viipaloitu sipuli. Paista välillä sekoitellen noin 10 minuuttia, kunnes sipuli rapeutuu reunoilta. Poista sipulit pannulta ja laita pannu takaisin liedelle, lisää lämpötilaa. Laita karitsanfileet pannulle kera litistetyn valkosipulin kynnen. Kääntele fileitä, jotta ne saavat väriä joka puolelta. Lihan täytyy olla punertavaa sisältä. Paistoaika on vain muutama minuutti. Nosta fileet lepäämään noin 5 minuutiksi folion alle. 

Levitä kukkakaali isolle tarjoiluastialle. Leikkaa karitsanfileet noin sentin siivuiksi ja asettele se kukkakaalin päälle. Ripottele päälle sipuliviipaleet, paahdetut siemenet ja ohuiksi suikaleiksi leikattu säilötty sitruuna. Tarjoile hyvän leivän kera.

Säilötty sitruuna on yksi lempimausteistani nykyisin. Se on yksi Lähi-idän keittiön välttämättömyyksiä ja se sopii erinomaisesti lampaan kera. Kuten kalankin. En ole löytänyt sitä kaupasta, joten päätin tehdä sitä itse. Se on ihan helppoa.

Tarvitset 6-8 luomusitruunaa ja hienoa merisuolaa. Pese huolella noin puolen litran vetoinen lasipurkki, johon sinulla on tiivis kansi. Pese sitruunat ja kuivaa ne taputellen. Leikkaa sitruunoiden päistä noin sentin verran pois ja leikkaa ne yksitellen pitkittäin neljään osaan niin, että ne jäävät kiinni toisesta päästä. Ripottele pari ruokalusikallista suolaa purkin pohjalle ja ripottele suolaa myös sitruunan sisään. Paine sitruuna purkin pohjalle niin, että se hieman aukeaa. Jatka näin kunnes purkki on täynnä. Lopuksi vielä päälle suolaa. Purista tarvitessa sitruunamehua päälle, että kaikki peittyy liemeen. Sulje purkki ja ravistele sitä, että liemi menee jokaiseen väliin. Jätä viikoksi työpöydälle valoon. Sen jälkeen laita purkki jääkaappiin. Kun kuoret ovat muuttuneet läpikuultaviksi, ne ovat valmiit. Tähän menee muutama viikko. Säilyy jääkaapissa noin puoli vuotta.

Säilötyn sitruunan kuorta käytetään yleisemmin, mutta voit käyttää hedelmälihan esim. lammas- tai kalapadan maustamiseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti