tiistai 21. helmikuuta 2017

Kurpitsa-sienisalaatti


Taas kerran yksi resepti Gill Mellerin kirjasta, yrittäkää kestää. Haluan jakaa näitä maukkaita reseptejä teillekin. Tämä salaatti oli ystävien kanssa vietetyn kokkauspäivän päivällisen alkuruoka, silloin pienemmällä ohramäärällä. Päivän teema oli River Cottage, yllättävää! Kaikki resepti liittyivät siihen, uusia makuja kaikille. En ollut näitä reseptejä aiemmin toteuttanut.  

Näin helmikuussa ei saa tuoreita sieniä kuin kaupasta ja päätin, että käytän tähän reseptissä mainittuja portobellosieniä. Niitä saa Suomessa kasvatettuina. Odotan kuitenkin jo ensi syksyä, jolloin tämän salaatin voisi tehdä itsekasvatetuista myskikurpitsoista ja tateista.

250 g kokonaisia ohrasuurimoita
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan kuori ja mehu
1 iso myskikurpitsa
iso kourallinen salvian lehtiä
6-8 rosmariinin oksaa
1 valkosipuli
4-5 isoa portobellosientä 
1 tl sokeria
2 tl Dijonsinappia
1 rkl omenasiiderietikkaa
3 rkl ranskankermaa
iso nippu tilliä
nippu lehtipersiljaa
suolaa ja pippuria

Mittaa ohrasuurimot kattilaan ja lisää vettä niin, että peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi, alenna lämpö ja jätä hiljalleen poreilemaan noin 25 minuutiksi. Pese ja raasta sitruunan kuori ja purista sitruunasta mehu. Ohra ei saa kiehua liian pehmeäksi, siihen täytyy jäädä purtavaa. Siivilöi vesi pois, kumoa ohrasuurimot takaisin kattilaan ja lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste ja mehu. Ripottele sekaan 2 rkl oliiviöljyä ja hieman suolaa. Jätä sivuun odottamaan.

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. 

Leikkaa kurpitsa kahteen osaan pituussuuntaisesti. Poista siemenet ja leikkaa molemmat puolikkaat kuuteen lohkoon. Irrota valkosipulin kynnet toisistaan, mutta älä kuori niitä, paina hieman veitsen lappeella, jotta aromit pääsevät ulos. Asettele kurpitsalohkot paperoidulle uunipellille. Ripottele salvian lehdet, rosmariinin oksat ja valkosipulin kynnet niiden keskelle. Valuta päälle loput öljystä ja mausta suolalla ja pippurilla. Peitä uunipelti leivinpaperilla ja foliolla. Paahda uunissa noin 40 minuuttia. 

Tee kastike. Mittaa pieneen kulhoon sokeri, sinappi, etikka ja ranskankerma. Hienonna tilli silpuksi, jätä hieman lehtiä koristeeksi. Sekoita tillisilppu kastikkeeseen ja jätä maustumaan. 

Tällä välin viipaloi sienet ja jätä odottamaan paistoajan täyttymistä. Nosta uunipelti uunista ja ripottele sieniviipaleet kurpitsalohkojen joukkoon. Jätä peittämättä ja nosta pelti uuniin vielä 20 minuutiksi. Nosta uunista ja anna hetki jäähtyä. Poista valkosipulin kynnet. 

Sekoita ohrasuurimot kurpitsalohkojen ja sienten joukkoon. Kääntele salaatti sekaisin, lisää kastike ja sekoita vielä. Koristele tillillä ja persiljalla. Tarjoile heti. 

Ohra sai upean maun sitruunasta! Paahtuneet kurpitsaviipaleet olivat hieman karamellisoituneet, portobellosienet eivät olleet lötkistyneet uunissa vaikka olivat kypsyneet. Olipa hyvää. Toivottavasti ensi syksynä löytyy riittävästi tatteja. Tai sitten voisi käyttää kanttarelleja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti